TOP3 - Janne Niskala suuntaa paatin kanssa kesällä vesille

Puolustaja Janne Niskalan kesään kuuluu erityisesti hyvästä ruuasta ja merellisestä Raumasta nauttiminen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Janne Niskala on 34-vuotias puolustaja ja Rauman Lukon kasvatti. Rannikkotykin lempinimeä aina säännöllisesti kuulevan Niskalan otteita on menneinä vuosina päästy seuraamaan myös maajoukkueessa.

Viime kaudella Lukko sijoittui runkosarjassa kuudennelle sijalle, eikä joukkue yltänyt mitalipeleihin.

  1. Pitsiviikko. Koko viikko on täynnä kivaa ohjelmaa ja ravintolat ovat laittaneet terassinsa iskuun. Jos viikolla on hyvä keli, kaupungilla on mukava kierrellä ja pysähtyä nauttimaan hyvästä ruuasta. Pitsiviikon jälkeen järjestettävässä Pitsiturnauksessa pääsee aistimaan puolestaan erilaista kiekkofiilistä. Pelaajallehan turnauksessa on vähän hankalat lähtökohdat, kun kyseessä on ensimmäiset pelit kesätreenien jälkeen, mutta siitä huolimatta kaikki pelaajat ovat kiitelleet tapahtuman hyvää meininkiä.
  2. Rauman saaret Kuuskajaskari, Kylmäpihlaja ja Reksaari. Kaveriporukalla voidaan hienolla kelillä lähteä kiertämään saaria kenen paatilla milloinkin. Kuuskajaskarissa olen nauttinut erityisesti hyvästä ruuasta.
  3. RMJ. Monet tämän varmasti tietävätkin, mutta Raumanmeren juhannusfestarit tekevät paluun tänä kesänä. Itsekin olen kyseisillä festareilla käynyt silloin 2000-luvun alussa joitain bändejä katsomassa. Hienoa, että Raumalla on meininkiä.