Maistuu ihan Raumalta!

 

Rauma Flika suukot koristellaan vaaleanpunaisilla huulilla. Kuva: Esa Urhonen​
Rauma Flika suukot koristellaan vaaleanpunaisilla huulilla. Kuva: Esa Urhonen​

Raumalle haluttiin edelliskesänä oma ihmishahmoinen ulkotaideteos, kun Porista lainassa ollut Maire-patsas otettiin vuoden 2013 kesällä niin hyvin vastaan.

Patsashankkeeseen kuului varainkeruukampanja, jonka yhtenä osana kaupattiin Rauma Flika suukoiksi nimettyjä pipareita. Niiden makuun pääsee kotioloissa, kunhan seuraa tätä ohjetta ja koristelee valmiit piparit vaaleanpunaisilla huulipursotuksilla.

Rauma Flika suukko (60 kpl)

Taikina:
250 g margariinia
250 g sokeria
350 vehnäjauhoja
1 tl siirappia
1 tl soodaa
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 muna

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
2-3 tl vettä
pari tippaa vaaleanpunaista elintarvikeväriä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota sokeri ja margariini hyvin. Lisää ensin muna ja siirappi ja lopuksi kuivat aineet siivilän läpi. Pyörittele pieniksi palloiksi, laita leivinpaperin päälle pellille ja litistä vähän. Paista 190-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Pursota jäähtyneen piparin pinnalle suukko tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä valmistetulla kuorrutteella.

Lapskoussi ei hurmaa ulkonäöllään, mutta maku vie mennessään.​
Lapskoussi ei hurmaa ulkonäöllään, mutta maku vie mennessään.​

Lapskoussi on raumalaista perinneruokaa, jota Pitsiviikon aikaan jonotetaan Marttojen padoista ja kattiloista.

Alun perin lapskoussi on merimiesten syömä ruoka, joka tunnetaan satamakaupungeissa aina Liverpooliin saakka. Erilaisten kertomusten mukaan merillä ruokaan laitettiin kaikki saatavilla olleet raaka-aineet, eikä ruoka aina ollut puhdasta. Ehkä senkin vuoksi reseptejä on yhtä monta kuin kokkiakin.

Mitään pikaruokaa lapskoussi ei ole, sillä lihoja saa keittää maltilla useita tunteja. Panostus kuitenkin kannattaa. Ja muistathan tarjota lapskoussin ison voisilmän, säilykepunajuurien ja –suolakurkkujen kanssa!

Lapskoussi Rauman Marttojen ohjeella: (noin 15 annosta)

1 kg naudan lapaa luulla
0,75 kg porsaan lapaa luulla
3 kg perunoita
4 kpl keskikokoista sipulia (voi käyttää myös kuivattua sipulia)
2 rkl suolaa
1 rkl maustepippuria
1 rkl maustepippuria lihojen keitinliemeen

Laita lihat kiehumaan kylmään veteen. Kuori aluksi lihoista muodostuva vaahto pois. Liemen kirkastuessa sekaan pippurit, osa sipuleista ja suolaa. Lihaa saa keittää neljä tuntia miedolla lämmöllä.

Nosta kypsät lihat pois liemestä, keitä kuoritut perunat lihaliemessä ja lisää vettä tarpeen mukaan. Lisää sipuli pienenä silppuna sekä pippurit. Lisää puolikypsien perunoiden joukkoon pieniksi paloiksi nyhdetyt lihat ja keitä perunat kypsäksi. Lopuksi survo perunat hienoksi, mausta tarvittaessa suolalla.