Kaveripiirin vitsi levisi ympäri Suomen ja niin syntyi Hesa-Äijä

Hesa-Äijä on hallitseva vuoden raumalainen. Kuva: Juha Sinisalo

Kun Hesa-Äijä valittiin vuoden 2015 lopulla Vuoden raumalaiseksi, piti miehen istahtaa managerinsa kanssa alas pitämään kunnon tuumaustauko.

Hesa-Äijän ympärille oli jo tuolloin kasvanut ison kokoluokan ilmiö. Oli pakko pohtia tulevaa vuotta ja asettaa askelmerkkejä sille, miten suosiosta otetaan kaikki hyöty irti ja mitä kaikkea mukavaa faneille voidaan tarjota.

Alun perin Hesa-Äijän tarina alkoi vain kavereille lähetetyistä humoristisista videopätkistä, joita tutut yllyttivät jakamaan laajemmallekin yleisölle.

Pian syntyikin Hesa-Äijän nimeä kantavat someprofiilit Instagramiin ja Facebookiin. Somessa itseään maailman raumalaisimmaksi hesalaiseksi itseään tituleeraava Marios Kleovoulou huuteli raitsikkaa, valitteli keski-Hesan liikenneruuhkista ja uskalsi pistää itsensä alttiiksi kummasteleville katseille.

Kansa tykkäsi ja seuraajia kertyi.

Sittemmin Hesa-Äijä on tullut suuren yleisön tietoisuuteen myös musiikintekijänä. Kappale keski-Hesasta on soinut muuallakin kuin Rauman yökerhoissa.

– Niinhän se meni, että olen koko ikäni ollut kiinnostunut musiikista ja yrittänyt sillä pärjätä. Hesa-Äijän suosio kuitenkin mahdollisti homman tekemisen uudella tavalla, Kleovoulou puntaroi.

Kun hän aikaisemmin mielsi itsensä rokkimieheksi, on Hesa-Äijän nimissä julkaistu musiikki ollut astetta tanssittavampaa. Kesän korvalla Hesa-Äijä ja taustajoukot ovat tietysti työstäneet myös lupaavaa kesähittiä, joka julkaistiin kesäkuun alussa.

– Biisin nimi on Terassilta lentoon, ja siinä fiittaamassa Mäkki, Kleovoulou kertoo.

Vaikka Hesa-Äijänä oleminen työllistääkin Kleovoulouta melko paljon, käy hän siitä huolimatta päivätöissä. Pääasiallinen elanto kertyy tällä hetkellä Helsingin Energialle tehtävistä promotöistä.

– Tykkään siitä, että tekemistä riittää.

Tulevaisuudessa siintää kuitenkin myös yhä vahvempia ajatuksia rakkaan musiikin saralla.

– Syksymmälle on ajatuksia Hesa-Äijän omaan bändiin liittyen.

Noin 29 000 Facebook-seuraajaa ja yli 18 000 Instagram-seuraajaa takaavat sen, että Marios Kleovoulou todellakin tunnistetaan Hesa-Äijänä kadulla.

– Hihasta nyppijöitä riittää ympäri Suomen, mutta ei se minua haittaa, hän kertoo.

Ei, vaikka yleistä on myös raitsikka-huudon kajauttaminen kunnon volyymilla Hesa-Äijän korvaan.